Kitara-/ukuleleryhmä
Ryhmässä harjoitellaan kitaran-/ukulelensoiton perusteita. Ryhmäkoko on 3-5 soittajaa. Tunneilla tutustutaan avosoinnuilla säestämiseen ja harjoitellaan soittamaan helppoja melodioita. Lisäksi tunneilla tutustutaan mm. barré-otteisiin, sointuarpeggioihin sekä komppaamiseen eri tyyleillä. Oman kitaran/ukulelen voi halutessaan tuoda mukanaan, mutta bändikoululta löytyy myös omat kitarat/ukulelet, joita voi käyttää tunneilla.
Kitara/ukuleleryhmät osallistuvat lukuvuoden aikana studioäänitysviikkoon sekä esiintyvät bändikoulun konserteissa.
Opetuskertoja on lukukauden aikana yhteensä 15.
40 minuutin ryhmäopetus:
325 € / lukukausi (puoli vuotta)