Elämys Helsingissä · kaveriporukoille ja matkailijoille
Livekaraoke
Karaoke livesäestyksellä – jokainen pääsee bändin solistiksi. Te laulatte, me soitamme.
- Biisit toiveidenne mukaan
- Laula yksin, duettona tai koko porukalla
- Bändisoittimet myös teidän käytössänne
- Sopii aloittelijoille ja kokeneille
Näin livekaraoke etenee
Te laulatte, me soitamme.
Puolitoista tuntia laulua, soittoa ja hyvää meininkiä – taustalla soi oikea bändi.

- Tervetuloa lavalleSara ja Matti ottavat teidät vastaan bändikoulun salissa. Mikit, valot ja sanat valkokankaalla ovat valmiina, ja biisit on koottu teidän toiveistanne ja meidän listoiltamme.
- Aluksi yhteislauluaEnsimmäiset biisit lauletaan koko porukalla. Rohkeus kasvaa biisi biisiltä, ja pian mikki kiertää laulajalta toiselle.
- LivekaraokeSoolo, duetto tai koko porukka: laulajat vaihtuvat, ja bändi soittaa. Sara ja Matti soittavat kahdestaan koko bändin soundin – ja laulavat vielä mukana kertosäkeissä.
- Soittamaankin pääseeSoittimet ovat valmiina: halukkaat voivat tarttua esimerkiksi rumpuihin tai kitaraan ja soittaa biisin mukana.
Muusikkoina
Sara ja Matti
Olemme muusikoita ja musiikinopettajia, ja olemme pitäneet Roihupellon Bändikoulua vuodesta 2009. Parasta on hetki, jolloin ensikertalainen tarttuu mikkiin ja huomaa laulavansa oikean bändin kanssa. Sen hetken haluamme tarjota myös teille.
Bändikoulu on Roihupellossa, itähelsinkiläisellä pienteollisuusalueella, jonka halleissa työskentelee nykyään taiteilijoita, muusikoita ja pienyrittäjiä. Ei karaokebaari eikä turistikohde, vaan oikea soittajien ja tekijöiden kortteli – sitä Helsinkiä, jota matkailija harvoin näkee. Keskustasta pääsee metrolla noin 15 minuutissa, ja perille tuovat myös pikaratikka 15 ja bussi suoraan Pasilasta. Puhumme suomea, englantia ja saksaa.
Tuomme livekaraoken myös teidän juhliinne – pikkujouluihin, merkkipäiville tai firman iltaan. Hinta sovitaan tilaisuuden mukaan.

Usein kysyttyä
Kysymyksiä livekaraokesta
Sopiiko livekaraoke aloittelijalle?
Sopii – ja kokeneemmallekin. Ensikertalainen voi aloittaa yhteislaulusta ja saa tukea, kun laulamme itse mukana. Kokeneempi laulaja pääsee tekemään oman soolonsa oikean bändin kanssa.
Mitä biisejä voi laulaa?
Kertokaa toivebiisinne varatessa, niin kokoamme biisilistan teidän toiveistanne ja omista listoistamme.
Toimiiko livekaraoke isommalle porukalle?
Bändikoululla enintään 12 henkeä. Isommille juhlille tuomme livekaraoken teidän tilaanne – pyydä tarjous.
Sopiiko livekaraoke matkailijoille?
Sopii. Puhumme suomea, englantia ja saksaa.
Saako soittaa mukana?
Saa. Kaikki bändisoittimet ovat valmiina, ja omankin soittimen saa tuoda (esim. oma puhallinsoitin).
Saako livekaraokesta muiston?
Saa. Esityksiä saa kuvata omalla puhelimella.
Miten maksetaan?
Maksu sopimuksen mukaan MobilePaylla, käteisellä tai laskulla.
Miten varaan?
Kerro lomakkeella toivottu päivä ja kellonaika, montako teitä on ja toivebiisejä, niin vastaamme sähköpostilla ja vahvistamme varauksen.